Seinäjoen historia kiinnostaa Eparin lukijoita. Tämä huomattiin taas kerran, kun julkaisimme 7. helmikuuta ilmestyneessä lehdessä jutun kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevasta Inva-kioskista.
Jaoimme jutun sosiaalisessa mediassa ja pyysimme lukijoita kertomaan muistojaan Keskuspuiston laidalla vuodesta 1953 olleesta kioskista. Vastauksia Facebookiin kertyi paljon.
Moni muistelee vieneensä kioskille vanhempiensa kanssa lottokuponkeja. Jarmo Lepistölle rahapelit jäivät mieleen poikkeuksellisesta syystä.
– Kaverini Seppo voitti Ässä-arvalla 100 000 markkaa. Silloin taidettiin elää 1980- tai 1990-lukua. Kioskilla tuli asioitua paljon, kun kierrettiin autolla rinkiä keskustassa.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Nalle-karkit muistetaan
Vastaajat muistelivat lämmöllä kioskissa ollutta irtokarkkimyyntiä. Etenkin pennin maksaneet nalle-karkit ovat jääneet kioskilla asioineiden mieleen. Myyjällä riitti työtä ja kului aikaa, kun lapset harkitsivat tarkasti ostoksiaan. Viisi kappaletta tuota, kymmenen tätä ja 60 pennillä punaisia sydämiä.
Seinäjoen keskustasta kauempana asuville kioskilla käynti oli usein harvoin tehdyn kauppalareissun kohokohta. Linja-automatkan kunniaksi saatettiin ostaa kesän ainut jäätelö. Jos rahaa riitti, niin kotiin viemiseksi hankittiin takavuosikymmenten nuorten himoitsema Suosikki-lehti, joka kertoi kaiken tarvittavan musiikista, muodista ja aikuiseksi kasvamisesta.
Lapsikin sai ostaa tupakkaa
Inva-kioskilla myytiin lukijoiden mukaan myös yksittäisiä savukkeita.
– Ensin tultiin kioskille irtokarkkinallejen perässä, mutta pian ne vaihtuivat irtotupakkaan. Yksi rööki taisi maksaa parikymmentä penniä, muistelee Jorma Salovaara.
Salovaara polki 1960-luvun lopulla kioskille vihreällä Jopolla Hai-saappaat jalassa. Ensimmäiset tupakkansa hän tunnustaa ostaneensa 14-vuotiaana.
– Kukaan ei kysellyt mitään, Salovaara kertoo.
Merja Lamminkangas Seinäjoen oppaista vahvistaa, että 1970-luvulle saakka kuka tahansa sai ostaa tupakkatuotteita.
– Usein lapset laitettiin tikkaripalkalla hakemaan isille tupakkaa, Lamminkangas kertoo.
Vuonna 1976 astui voimaan Suomen ensimmäinen tupakkalaki ja tupakkatuotteiden ostamiselle säädettiin 16 vuoden alaikäraja.
– Nuoremmat saivat silti edelleen helposti tupakkaa. Ei tuon ikäisillä henkilötodistuksia ollut. Mopolla ajeluun ei tarvittu ajokorttia ja vain harvalla oli auto- tai moottoripyöräkortti, Lamminkangas selvittää.
Suhkulähteen penneillä herkkuja
Inva-kioskia vastapäätä asunut Heli Karhunmäki vietti lapsuudessaan 1960- ja 70-lukujen taitteessa paljon aikaa kioskilla ja sen takana olevassa Keskuspuistossa. Lasten suosikki oli puistossa ollut suihkulähde.
– Tiedettiin, että raha ei kasva puussa, mutta suihkulähteessä kyllä. Keräsimme lähteen pohjalle toiveita täyttämään heitettyjä viisipennisiä. Vaatteet kastuivat, mutta suihkulähde todellakin täytti lasten toiveet, Karhunmäki muistelee.
Kun saalis oli kerätty, pikkuväki juoksi märkien kolikoiden kanssa kioskin luukulle kysymään, mitä rahalla saa.
– Kun myyjä oli laskenut rahat, alkoi karkkien valikointi. Viidellä pennillä sai tikkarin ja pallopurukumin. Puikkojäätelö maksoi 45 penniä ja tuutti 70 penniä. Suffelin hinta oli 20 penniä.
Karhunmäen mieleen olivat etenkin yksittäin myytävät karkit, joita oli vain Inva-kioskin valikoimissa.
– Erityisesti muistan merirosvorahat ja viinikumiset, pehmeät Coca-Cola-pullot. Pullot olivat mielikuvitusta kiehtovia, hiukan läpinäkyviä miniatyyrejä. Karkit maistuivat ihan kokikselta.
Karhunmäki muistaa elävästi päivän, jolloin hän osti markalla Coca-Cola-karkkeja.
– Myyjä kauhoi niitä pussiin ja laski määrää. Kotona rapistelin paperipussin auki ja tein tarkistuslaskennan. Karkkeja oli yksi liikaa.
Koska kotona oli puhuttu paljon rehellisyydestä, tytölle oli heti selvää, että ylimääräinen karkki pitää palauttaa. Hän juoksi kertomaan myyjälle erheestä.
– Myyjä katsoi epäuskoisena hikisessä kourassa pehmennyttä karkkia ja totesi, että kyllä sinä saat sen pitää. Mikä ilo! Sain karkin ilmaiseksi!
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Inva-kioski
Sotainvalidien Veljesliiton Seinäjoen osasto perusti kioskin vuonna 1953. Omistajansa mukaan kioskia alettiin kutsua Inva-kioskiksi.
Seinäjoella Keskuskadun ja Työväenkadun risteyksessä sijaitsevan kioskin suunnitteli A. Jaakkola.
Kioskilla kerättiin rahaa osaston toimintaan.
Kioski suljettiin 1990-luvulla.
Nykyään rakennuksen omistaa Seinäjoen kaupunki.
Kioskilla rahaa toimintaan
Tänä vuonna 80-vuotistaivaltaan juhliva Sotainvalidien Veljesliiton Seinäjoen osasto perusti Inva-kioskin kerätäkseen rahaa toimintaansa. Varoja käytettiin muun muassa sotainvalidien ja heidän leskiensä kuntouttamiseen, erilaisiin avustuksiin ja retkiin.
Veljesliiton Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Marko Hakala arvelee, että Seinäjoen osastoon on kuulunut noin 250 sotainvalidia. Nyt heitä on enää neljä. Sotainvalidien leskiä on elossa 24.
Kioskin perustamisen aikoihin sotainvalidien toiminta oli aktiivista koko maassa.
– Iloisen touhuamisen lisäksi vertaistuella oli jäsenille suuri merkitys. Yhdistys kokosi yhteen sotavammaiset, joita ei vielä 1970-luvullakaan juuri arvostettu. Moni jopa salasi vammansa, sillä ainakin valtion työpaikkoihin sotavammaisia ei otettu.
Hakalan tietojen mukaan lähialueiden sotainvalideilla ei ole ollut vastaavaa kioskia. Seinäjoelle niitä sen sijaan perustettiin heti kaksi.
– Toinen oli Pohjan kaupunginosassa, mutta se jouduttiin sulkemaan kannattamattomana.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Kesäkioski monen toiveena
Inva-kioskin omistaa nykyään Seinäjoen kaupunki. Kioski on ollut tyhjän panttina jo vuosia.
Seinäjoen kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemi kertoi Eparissa 7. helmikuuta julkaistussa jutussa, ettei kioskin purkaminen ole suunnitelmissa.
– Mieluummin se pidetään samannäköisenä ja kunnostetaan. Kioskitoiminnassa on nykyään tietyt hygieniamääräykset. Lisäksi haasteita on vesi- ja viemäritekniikassa.
Kioskin peruskorjaus ei Aittoniemen mukaan olisi rahasta kiinni.
– Kaupunki pystyy toteuttamaan tuollaisen remontin pieninvestointirahalla ilman erillistä lisätalousarviokäsittelyä.
Aittoniemi näkisi leikkipuiston laidalla olevan myyntipaikan jäätelö- ja kahvilakioskina. Epari ei yrityksistä huolimatta tavoittanut Aittoniemeä kertomaan, onko kaupunki saanut edellisen lehtijutun jälkeen kyselyjä potentiaalisilta yrittäjiltä.
Kioskin säilyttäminen ei vaadi suojelupäätöstä
Seinäjoen kaupungin museotoimenjohtaja Susanna Tyrväinen haluaisi myös säilyttää nostalgisen rakennuksen.
– Kesäkioski-idea kuulostaa hyvältä. Sen ansiosta rakennuksesta tulisi taas osa kaupunkielämää.
Tyrväinen toivoo, ettei rakennuksen ulkonäköä muutettaisi mahdollisessa remontissa.
– Kioskilla ei ole suojelumerkintää, mutta toki rakennukset säilyvät ilman sitäkin kunhan niiden arvo ymmärretään ja tuodaan esiin.
Autolla pääsee viereen
Eparin Facebookissa olleessa kyselyssä moni vastaaja piti kesäkioskiajatuksesta. Osa puolestaan epäili kannattaisiko pieni kioski nykypäivänä.
Kari Joronen arvelee, että homma voisi toimia, jos kioskin käytöstä perittäisiin kohtuullista vuokraa ja samalle yrittäjälle myönnettäisiin heti kolmen vuoden vuokra-aika.
– Oikein toteutettuna kesäkioski on hyvä idea. Puisto reunalle pitäisi saada muutama pöytä asiakkaille. Inva-kioski on yksi niistä harvoista paikoista, jonne saa vielä ajaa autolla. Sen ansiosta myös vanhukset pääsisivät paikalle.
